Muuta

TUTKIMUKSEN JA HARRASTUKSEN TUKEMINEN

Suomen Numismaattinen Yhdistys on pitkän yli 100 vuoden historiansa aikana vaikuttanut merkittävästi suomalaisen ja pohjoismaisen numismaattisen tutkimuksen ja harrastuksen kehittymiseen. Tämä työ on pääasiassa tehty innostuneiden ja osaavien alueen harrastajien talkoovoimin, jonka lisäksi tarvittaessa on käytetty myös ammattilaisresursseja laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi.

 

Yhdistys tukee numismaattista tutkimusta ja tärkeitä numismaattisen tiedon taltiointiprojekteja. Tuki voi olla rahallista tukea tai yhdistys voi antaa tukea projektien toteuttamisessa ja resurssoinnissa. Projektit voivat johtaa esimerkiksi kirjallisiin julkaisuihin tai sisällön tuottamiseen yhdistyksen nettisivuilla sijaitsevaa tietopankkiin.

 

TESTAMENTIT / LAHJOITUKSET

Yhdistys ottaa myös vastaan lahjoituksia ja / tai testamentteja. Toiveista riippuen testamentatut / lahjoitetut kohteet voidaan huutokaupata yhdistyksen järjestämissä huutokaupoissa ja kertyneet varat voidaan edelleen lahjoittaa haluttuun kohteeseen tai käyttää numismaattisen tutkimuksen ja harrastuksen edistämiseen. Yhdistys voi myös säilyttää numismaattisesti merkittäviä kokoelmia harrastuksen esittely- ja näyttelytarkoituksiin.

 

YHTEYDENOTOT

Jos haluat lisätietoja ylläolevista, ole yhteydessä yhdistyksen puheenjohtajaan (jumailhy(a)gmail.com) tai varainhoitajaan (pekka.honkanen(a)snynumis.fi)