Antti Matikkala 1979–2019

Yhdistyksemme kirjeenvaihtajajäsen, heraldiikka- ja kunniamerkkiasiantuntija, AIH, PhD Antti Matikkala on kuollut maanantaina 14.1. Helsingissä. Antti oli syntynyt 1979 ja väitellyt Cambridgesta 2008. Hän oli erittäin ahkera tutkija ja luennoitsija. Antti ehti julkaista huomattavan määrän artikkeleja ja monografioita erityisesti kunniamerkeistä ja ritarikunnista. Hänen viimeiseksi jäänyt laaja monografia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat (2017) tulee säilymään alansa klassikkona pitkään.

Antti oli tinkimätön tutkijana ja alansa parhaimpia asiantuntijoita. Hän oli myös aina valmiina auttamaan alaansa liittyvissä asioissa. Suomen Numismaattinen Yhdistys kunnioittaa tohtori Antti Matikkalan muistoa ja haluaa esittää osanottonsa hänen omaisilleen.