Kaksimarkkaset 1865-1908 keräilykohteena

Kaksimarkkaset ovat haluttuja keräilykohteita. Suosioon lienevät vaikuttaneet sarjan pienuus (kymmenen lyöntivuotta), erikoinen nimellisarvo, suuri koko ja korkea jalometallipitoisuus. Erityisesti keräilijät ovat innostuneita loistokuntoisista kappaleista, sillä tällaisilla harvinaisuuksilla on kauneusarvon lisäksi myös rahallista merkitystä. Oman Iisävärinsä tuo vielä vuosilyönti 1867, jota tunnetaan alle kymmenen kappaletta. Seuraavassa hieman vanhaa ja uutta taustatietoa, josta voi olla iloa ja hyötyä 2-markkasien keräilyssä.

Hannu Männistön alun perin 1990-luvulla kirjoittama artikkeli autonomian ajan kaksimarkkasista vuosilta 1865-1908 on digitoitu ja päivitetty.

LINKKI