Uutiset

55 artikkelia

Suomen Numismaattisen Yhdistyksen kevätkokous siirretään

Suomen Numismaattisen Yhdistyksen kevätkokouksen siirtäminen Yhdistyksen kevätkokous oli suunniteltu järjestettäväksi maanantaina 27.4.2020 kello 18. Koronaviruksen vuoksi tapahtuma perutaan ja kevätkokousjärjestetään syksyllä niin että ilmoitus tarkemmasta ajankohdasta on lehdessä 3/2020.

SNY jäsenkirje 2-2020

Vuoden 2020 toisessa jäsenkirjeessä käsittelemme juuri ilmestynyttä vuoden 2020 Keräilijän opasta, seuraavaa 22. helmikuuta järjestettävää Yhdistyksen 414. huutokauppaa ja sen sisältöä, uusien Suomen autonomian ajan metallirahojen artikkelien uudelleenjulkaisua, päivityksiä kerhotoimintaan sekä jäsenuutisia. Jäsenkirje 2-2020 on ilmestenyt. Sen voit avata tästä.

Jäsenkyselyn tuloksia

Suomen Numismaattinen Yhdistys järjesti jäsenilleen jäsenkyselyn syyskuussa 2019. Kyselyn tavoitteena oli selvittää jäsenten näkemyksiä yhdistyksen toiminnasta. Kyselyn tuloksia yhdistys haluaa hyödyntää lähivuosien toiminnan suunnittelussa.  Aiemmin yhdistys on järjestänyt jäsenkyselyjä jäsenilleen liittyen yhdistyksen toimitilasuunnitelmiin 1990-luvulla. Jälkimmäisen kyselyn seurauksena yhdistys hankki toimitilan Unioninkadulta. Myös edellisen yleiskyselyn järjestämisestä on jo parikymmentä vuotta aikaa, joten aika oli jo kypsä uudelle kyselylle. Tavoitteena on toteuttaa jäsenkysely jatkossakin esimerkiksi kahden vuoden välein. Säännöllisempien jäsenkyselyjen avulla voidaan […]

Jäsenkysely yhdistyksen toiminnasta

Suomen Numismaattisen Yhdistyksen tarkoitus ja tehtävä on todettu selkeästi yhdistyksen säännöissä: ”Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää rahojen ja mitalien sekä muiden numismatiikan alaan kuuluvien esineiden ja ilmiöiden tutkijoita ja keräilijöitä sekä edistää numismaattista tiedettä, harrastustoimintaa ja Suomen mitalitaidetta.” Mitä tuo sääntöjen 2 §:n teksti sitten tarkoittaa käytännön tasolla? SNY:n hallitus haluaa tietää tarkemmin mitä jäsenet haluavat yhdistykseltään. Toivomme, että mahdollisimman moni kävisi vastaamassa kyselyyn, joka löytyy täältä: https://fi.surveymonkey. com/r/8ZJDWL6. Linkki kyselytutkimukseen […]

Suomen Numismaattinen Yhdistys Turun keskiaikaisilla markkinoilla

Turun perinteiset keskiaikaiset markkinat järjestetään Vanhalla Suurtorilla 27.6.-30.6. Suomen Numismaattinen Yhdistys osallistuu tänäkin vuonna tapahtumaan. Yhdistyksellä on oma koju, mistä voi ostaa aidon vanhan rahan ja numismaattista kirjallisuutta. Jaossa on yhdistyksen lehden aikaisempia numeroita sekä tietysti tietoa numismatiikasta. Yhdistys järjestää aiempien vuosien tapaan sunnuntaina 30.6. numismaattisen luentosarjan Vanhalla Raatihuonella. Tämän vuoden ohjelma on seuraavanlainen: 13.00 Tuukka Talvio: 1000-luvun rahajäljitelmät Suomessa 14.00 Frida Ehrnsten: Keskiajan rahankäyttö kaupungissa ja maaseudulla 15.00 Yrjö […]

Antti Heinosesta yhdistyksen kunniajäsen

Yhdistyksen kiitosillallisella 30.1.2019 entinen puheenjohtaja, EKP:n setelijohtaja ja ansioitunut setelikirjailija Antti Heinonen kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi kiitoksena pitkästä työstä numismatiikan hyväksi. Samalla hänelle luovutettiin perinteiden mukaisesti myös valkoinen ruusu.

Lehden sisällys 1992-2019

Numismaattisen aikakauslehden sisältö vuosilta 1992 – 2019 löytyy nyt julkaisut-välilehdeltä. Siellä on satoja artikkeleita kaikilta numismatiikan alueilta. Käy katsomassa!

SNY Ruotsin numismaattisen yhdistyksen vieraana

Ruotsin numismaattinen yhdistys (Svenska Numismatiska Föreningen, SNF) ja Suomen Numismaattinen Yhdistys ovat päättäneet syventää ja laajentaa yhteistyötä. Keskustelu asiasta aloitettiin NNU:n kokouksessa Oslossa toukokuussa 2017, ja sitä jatkettiin toukokuussa 2018, kun SNF ensimmäistä kertaa kokoontui Turussa. Samalla SNF kutsui SNY:n vierailulle Ruotsiin. Tukholmassa ja Uppsalassa 8.–9. joulukuuta 2018 pidetyssä tapaamisessa keskusteltiin laajasti yhteistyön toteuttamismuodoista. Tapaamiseen osallistuivat SNY:stä Petteri Järvi, Frida Ehrnsten, Juha Hyötyläinen ja Yrjö Hyötyniemi. Isäntäyhdistyksestä paikalla olivat Jan-Olof […]

Antti Matikkala 1979–2019

Yhdistyksemme kirjeenvaihtajajäsen, heraldiikka- ja kunniamerkkiasiantuntija, AIH, PhD Antti Matikkala on kuollut maanantaina 14.1. Helsingissä. Antti oli syntynyt 1979 ja väitellyt Cambridgesta 2008. Hän oli erittäin ahkera tutkija ja luennoitsija. Antti ehti julkaista huomattavan määrän artikkeleja ja monografioita erityisesti kunniamerkeistä ja ritarikunnista. Hänen viimeiseksi jäänyt laaja monografia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat (2017) tulee säilymään alansa klassikkona pitkään. Antti oli tinkimätön tutkijana ja alansa parhaimpia asiantuntijoita. Hän oli myös aina […]

Upea teos Elias Brennerin kokoelmasta saatavilla

Ruotsin numismaattinen yhdistys julkaisi joulukuussa 2018 Elias Brennerin rahakokoelmasta upean teoksen The Numismatic Collection of Elias Brenner. Brenner syntyi Pohjanmaalla Isossa Kyrössä 1647 ja häntä pidetään niin Suomen kuin Ruotsin numismatiikan isänä. Vuonna 1731 Brenner julkaisi kuuluisan teoksensa Thesaurus Nummorum Sveo-Gothicorum, joka aloitti numismaattisen tutkimuksen maassamme. Teoksen pohjana käytetyn Brennerin oman rahakokoelman pääosa myytiin hänen kuolemansa jälkeen Venäjälle Pavel Demidoville. Nyt kokoelma on viimein julkaistu ja teos on saatavissa Ruotsin […]

Ensimmäinen Suomessa lyöty markka Kansallismuseoon

Suomen kansallismuseo on ostanut äärimmäisen harvinaisen ensimmäisen Suomessa lyödyn markan vuodelta 1556. Rahasta tunnettiin aiemmin vain yksi kappale, sekin Tukholman kuninkaallisen rahakabinetin kokoelmissa. Toinen tunnettu kappale tuli julkisuuteen vuonna 1984, jolloin se myytiin tukholmalaisessa rahahuutokaupassa keräilijälle, jolta raha nyt ostettiin Suomen Kansallismuseoon. Itsenäisyyspäivän 2018 tienoilla raha oli esillä Kansallismuseossa, jossa pidettiin myös pienimuotoinen julkistamistilaisuus.

Turun Keskiaikaiset Markkinat 2018

Suomen Numismaattinen Yhdistys on omalla kojullaan läsnä Turun Keskiaikaisilla Markkinoilla Vanhalla Suurtorilla 28.6.−1.7.2018 to‒pe klo 12‒20 ja la‒su klo 12‒18. Kojulla on tarjolla mm. rahojen arviointia, alan kirjallisuutta, lehtiä ja aitoja keskiaikaisia rahoja. Pidämme myös esitelmiä seuraavasti: Sunnuntaina 1.7.2018: klo 13:00-14:00 FM Terhi Kivistö: Kuusiston linnan keskiaikaiset rahalöydöt. klo 14:00-15:00 FT Ivar Leimus: Räävelin pormestari Jacob Richerdes ja rahanlyönti Turussa. klo 15:00-16:00 Dos. Tuukka Talvio: Turun aarre 1851.

SNY:n tuella konservoitu Sysmän hopealöytö esillä Kansallismuseossa

Sysmän keskiaikaisen kirkon ympäristöstä tuli syyskuussa 2017 esille metallinetsinharrastajan löytönä harvinainen hopealöytö. Suomen Numismaattinen Yhdistys valitsi löydön kulttuurikummikohteekseen sen numismaattisen merkittävyyden ja ainutlaatuisuuden vuoksi. Yhdistykseltä saatu taloudellinen tuki mahdollisti esineiden konservoinnin ja esillepanon. Hopealöytö on esillä Kansallismuseon Esihistoria -näyttelyssä lokakuun loppuun asti. Löytöön kuuluu 31 hopearahaa, hopeinen solki, sormuksia, hopea- ja ristiriipus sekä hopeaspiraaleja. Rahat ja hopeariipus ovat olleet kiinni kaulanauhassa kiinnityslenkeillä. Poikkeuksellisen merkittäväksi löydön tekee sekä koruina olleiden rahojen, […]